Turvallisuusteknologian hyväksikäyttö tilaturvallisuudessa – Kuusi syytä panostaa teknologiaan.

Turvatekniikka eli turvallisuusteknologia mielletään hyvin usein kalliiksi ja kustannustehottomaksi ratkaisuksi. Nykypäivänä kuitenkin sen hinta on murto-osa siitä mitä se esimerkiksi oli viisitoista vuotta sitten. Tämän lisäksi, kun otetaan huomioon teknologian kehittyminen, sillä saadaan erinomainen ja kustannustehokas ratkaisu aikaiseksi moneen eri tarpeeseen. Oikein mitoitettu ja suunniteltu ratkaisu ennaltaehkäisee monia ikäviä tapahtumia ja auttaa myös jälkiselvittelyssä. Esimerkiksi jos toimitilat on suojattu asianmukaisesti, niin murtovaras valitsee kohteekseen mieluummin toisen kohteen. Hyvin suunniteltu ja mitoitettu sekä meidän asentamat teknologian ratkaisut yhdistettynä meiltä saataviin vartiointipalveluihin antaa kuitenkin mahdollisuuksia paljon muuhunkin.

1. Pienennä riskejä kustannustehokkaasti

Rikosilmoitinlaitteistot ilmoittavat tiloissa sinne kuulumattoman liikkeen lisäksi esimerkiksi savusta, lämmöstä, kosteudesta tai paineen vaihtelusta tilannekeskukseen tekemällä sinne hälytyksen. Tähän liitettynä hälytysvalvonta on kustannustehokas tapa pienentää yrityksesi tai omakotitalosi omaisuuteen, kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvia riskejä. Oikein asennettuna ja hyvin huollettuna rikosilmoitinlaitteita voidaan käyttää edellä mainittujen lisäksi keräämään dataa esimerkiksi erilaisten liiketoimintojen kehittämistä varten. Esimerkiksi ne voivat kerätä tietoa, ketkä tiloissa käyvät ja milloin sekä mitä siellä tapahtuu.

2. Minimoi tai estä vahingot

Nykyään rikosilmoitinjärjestelmään kyetään liittämään enenemissä määrin erilaisia tunnistimia ja järjestelmiä sen mukaan, mikä on asiakkaan ja tilan tarve. Järjestelmään saadaan liitettyä esimerkiksi lämpö-, savu-, häkä-, kosteus- ja paineilmaisemia. Parhaimmillaan järjestelmä tunnistaa, jos talvipakkasella on lasi jostain syystä rikkoutunut ja lämpötila tiloissa laskee. Kosteusilmaisin taas kertoo ilmankosteuden tilassa ja hälyttää jos tietyt raja-arvot rikkoutuvat. Vesivuotoilmaisin ilmaisee nimensä mukaisesti esimerkiksi käyttövesijärjestelmässä olevat vuodot. Nykyään myös esimerkiksi LVIS-laitteita tai kylmälaitteita voidaan kytkeä järjestelmään. Asetettujen raja-arvojen ylittyessä tulee tilannekeskukseemme hälytys ja vartijamme ryhtyy sovittuihin toimenpiteisiin ja estää tai minimoi vahingot.

3. Lisää henkilöiden turvallisuutta

Meidän rikosilmoitinjärjestelmiä kyetään käyttämään etänä joko tietokoneella tai mobiililaitteilla. Tällöin voi tarkastaa esimerkiksi onko henkilö saapunut tiettyyn paikkaan tai onko henkilö poistuessaan muistanut kytkeä järjestelmän valvontatilaan. Mikä parasta, niin esimerkiksi isänä voit näppärästi tarkastaa onko lapsi saapunut koulusta kotiin. Meidän järjestelmät kyetään myös integroimaan sähköisiin lukitusjärjestelmiin. Tällöin etänä voit laittaa ulko-oven lukkoon tai avata sen. Esimerkiksi yöllä voit sängystä tarkastaa ulko-oven lukituksen ja myös lukita sen tarvittaessa. Voit myös laittaa ulko-oven hälyttämään yöllä, jos esimerkiksi lapsi kävelee siitä ulos unissaan.  Meidän rikosilmoitinjärjestelmiin on mahdollista liittää myös erilaisia hätäkutsupainikkeita uhkaavan tilanteen varalle, jolloin tilannekeskuksemme reagoi ja lähettää lähimmän vartijayksikön paikalle tarkastamaan tilanteen. Olemme tässä onnistuneet erityisen hyvin ja esimerkiksi saaneet apteekeissa henkilökuntaa uhkaavien henkilöiden teot estettyä.

4. Säästä

Yrityksemme tuottaa laaja-alaisesti yksityisen turvallisuusalan palveluita. Keskittämällä turvallisuusteknologian sekä vartiointipavelujen hankinnan meille säästät aikaa ja rahaa. Tarjoamme yksityisen turvallisuualan palvelut avaimet käteen periaatteella laitteista fyysiseen vartiointiin.  Meillä on pitkä kokemus ottaa asiakkaiden tarpeet mahdollisimman hyvin huomioon heitä ajatellen, että saadaan mahdollisimman kustannustehokkaat ratkaisut asiakkaiden päästessä joskus vaikealtakin tuntuvassa asiassa mahdollisimman helpolla. Tiesithän myös, että monet vakuutusyhtiöt antavat alennusta vakuutusmaksuihin, kun olet hankkinut järjestelmän ja vartioinnin meiltä. Kustannustehokkuutta luonnollisesti myös tulee siitä, että laitetaan tekniikka tekemään sitä mitä ennen teki ihmiset.

5. Laajennettavuus ja skaalautuvuus

Olemme tunnetusti ketterä toimija. Järjestelmämme on laajennettavissa uusien tekniikoiden tullessa. Tälläkin hetkelläkin tutkitaan, minkälaisia erilaisia asioita voidaan liittää järjestelmään kiinni. Mitä tuo tekoäly, koneoppiminen ja syväoppiminen teknisien laitteiden tulevaisuudessa. Kohta järjestelmä voi keskustella kanssasi. Oletko todellakin varma, että haluat jättää kahvikeittimen päälle? (Kyllä, vaimo ei ole vielä herännyt….) Olemme vuosien saatossa käyneet asiakkaiden järjestelmiin tekemässä paljonkin muutoksia ja mikä parasta se on ollut asiakkaalle edullista, koska pääosaa vanhaa järjestelmää kyetään käyttämään hyödyksi. Pääjärjestelmä on pysynyt samana, mutta sitä ollaan muutettu esimerkiksi, robottipuhelin on vaihdettu IP-protokollaa käyttävään tiedonsiirtolaitteeseen.

6. Jälkiselvittely

Kuitenkin joskus käy niin, että vahinko sattuu. Järjestelmillämme voidaan palata siihen tiettyyn hetkeen ja selvittää, että miksi näin on käynyt. Totta kai myös mitä nopeammin kohteesta lähtee hälytys meille, sitä lyhyempi aika murron suorittajalla on tehdä vahinkoa ja sitä suurempi mahdollisuus on saada tämä tekijä kiinni. Meidän rikosilmoitinjärjestelmiimme myös yleensä liitetään tallentavia kameravalvontaratkaisuja. Näidenkin tekniikka on mennyt huimasti eteenpäin. Näillä voidaan seurata tietysti myös reaaliajassa, mutta jälkiselvittelyissä nämä ovat aivan erinomaisia välineitä. Kameravalvontajärjestelmillämme voidaan päästä jo kasvojen tai esimerkiksi autojen rekisterikilpien tunnistamistasolle.

Tässä vähän minun ajatuksia turvallisuusteknologiasta ja vartioinnista. Soittakaa tai lähettäkää viestiä ja kysykää. Palvelen mielelläni kaikkia asiakkaita askarruttavissa asioissa.

Juha Ylimäki
Myyntipäällikkö