NYQS rakentajan kumppanina – Elkku Oy

Elkku Oy on monipuolinen täyden palvelun rakennusliike, joka toteuttaa asiakkailleen sekä uudisrakentamista, että remontointia. Elkku on toiminut aiemmin pääosin Etelä-Pohjanmaalla, mutta sittemmin toiminta on laajentunut koko Suomen alueelle. Yrityksen toimintaperiaatteena on pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon itse, jolloin kustannukset ja aikataulut pysyvät kurissa. Rakennuskohteiden elementit valmistuvat käsityönä Elkun omalla ”tehtaalla” Seinäjoella.

Kohteeseen haluttiin kustannustehokas ja helposti hallittava lukitusjärjestelmä

Luotettava, käytännöllinen ja kustannustehokas lukitusratkaisu on oleellinen osa kiinteistöjen käyttömukavuutta sekä turvallisuutta. Elkku suunnittelee, rakentaa ja remontoi erilaisia ja erikokoisia kohteita. On selvää, että jokaisella kohteella on erilaiset käyttötarpeet ja vaatimukset lukituksen suhteen. Näin ollen yhteistyökumppanin monipuolisilla palveluilla on merkittävä rooli.

Yhteistyömme sai alkunsa vuonna 2020, kun Elkulla oli rakentumassa uusi iso asiakaskohde. Kohteeseen haluttiin kustannustehokas ja helposti hallittava lukitusjärjestelmä. Kartoitimme kohteen, kuuntelimme toivomukset ja selvitimme vaatimukset. Näiden pohjalta laadimme lukitussuunnitelman. Lukkoseppämme toteuttivat kohteeseen iLOQin digitaalisen lukitusjärjestelmän.

iLOQ toimii uranuurtajana digitaalisten ja mobiilipohjaisten lukitusjärjestelmien kehityksessä. Paristo- ja johtovapaat järjestelmät ovat sekä turvallisia että kestäviä ja varmistavat luotettavasti päivittäisen pääsyn rakennuksiin. Avaimia ja kulkuoikeuksia voidaan hallita ajasta ja paikasta riippumatta pilvipalvelun kautta, eikä yhden avaimen katoaminen tarkoita enää koko kiinteistön lukkojen uusimista.

Lue lisää iLOQista osoitteessa https://www.iloq.com/fi/.

”Palvelu on ollut joustavaa ja luotettavaa” – Panu Alanen, yrittäjä Elkku Oy

Ensimmäisen kohteen valmistumisen jälkeen oli selvää, että yhteistyömme saa jatkoa.  Aloitimme pian jo seuraavan kohteen turvallisuusratkaisujen suunnittelun, jonne toteutimmekin sitten jo laajemman kokonaisuuden. Lisäksi asensimme Elkun työmaakontteihin hälytysjärjestelmät ja kameravalvontajärjestelmät. Nyt myös työmaa-aikainen turvallisuus on taattu!

Yhteistyön kulmakiviä ovat olleet monipuolinen tarjontamme ja ammattitaitoinen palvelumme. Panun mielestä yksi arvokkaimmista asioista on ollut yhteistyön jatkuva kehitys, jota jatketaan tiiviisti tulevaisuudessakin.

Muutaman vuoden yhteistyön aikana olemme suunnitelleet ja toteuttaneen Elkun kohteisiin seuraavia turvallisuusratkaisuja:

  • iLOQ lukitusjärjestelmät
  • Sähkölukot
  • Ovipumput
  • Oviautomatiikka
  • Kameravalvontajärjestelmät
  • Hälytysjärjestelmät
  • Huolto- ja ylläpitopalvelut
  • Vartiointipalvelut

Tutustu yritykseen paremmin osoitteessa www.elkku.fi.